Pienistäkin kohtaamisista voi syntyä isoja juttuja

Kun intohimo, paikallisuus ja rohkea tekeminen kohtaavat, syntyy jälkiä, jotka eivät unohdu. Näin on käynyt Business Tornion yrityskehittäjä Hannaleena Postille, joka on ollut tuttu ja luotettu sparraaja monille torniolaisille yrittäjille. Vaikka hän suuntaa nyt uuteen rooliin Business Festival -konseptin toimitusjohtajana, Tornio ei jää taakse. Hannaleena uskoo aitoihin kohtaamisiin, yhdessä tekemiseen ja siihen, että pienestä voi kasvaa suurta, kun uskalletaan katsoa rajan yli ja vielä sitäkin kauemmas.

Yrittäjien tukena suurella sydämellä

Kun Hannaleena Posti aloitti työnsä Business Torniossa keväällä 2021, mukana oli paljon innostusta – ja sopivasti nöyryyttä. Uusi rooli yrityskehittäjänä tuntui heti alusta asti merkitykselliseltä.
–Halusin olla helposti lähestyttävä kumppani yrittäjille, sellainen jonka kanssa voi puhua avoimesti kaikesta – oli kyse digiloikasta, liiketoimintasuunnitelmasta tai ihan vaan ajatuksista tulevaisuudesta, Hannaleena kertoo.

Mutta kyse ei ollut vain yksittäisistä sparrauksista tai neuvontapalveluista. Hän halusi rakentaa syvemmin yhteisöä, jossa yrittäjyys on yhdistelmä iloa, yhteistyötä ja rohkeutta.
–Tavoitteeni oli tuoda tekemiseen uusia näkökulmia, synnyttää kohtaamisia ja luoda verkostoja. Halusin, että Tornio on paikka, jossa ei pelätä tarttua toimeen – ja sitä se todella on ollut, hän summaa.

Harvassa tapaamassani ihmisessä on yhtä paljon taitoa saada ihmiset innostumaan lähes mistä vain ainoastaan tartuttamalla positiivista energiaa. 

Vakuuttavinta kuitenkin on se, että kaiken energian takana on myös faktat ja numerot ja valtava tietopankki niin matkailun, teollisuuden kuin rahoituksenkin saralta.

Johanna Kemppainen
toimitusjohtaja, Tornio City Hotel & Restaurants Oy

Minulla on paljon positiivisia kokemuksia yhteistyöstä Hannaleenan kanssa. Olemme olleet yhdessä tiukoissakin paikoissa ja alahuulta purren raavittu päätä ja mietitty ratkaisuja. Hannaleena on innostuva ja räiskyvä persoona, joka tarttuu haasteeseen kuin haasteeseen heittäytyen oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ”leijonan kitaan”, asiakaslähtöisyys ja ongelmaratkaisu edellä. Toimelias – varsinainen teräslady.

 

Haluan kiittää Hannaleenaa ja toivottaa kaikkea hyvää ja leveitä siipiä uusiin haasteisiin.

Tiia Peräntie
toimitusjohtaja, Tornion KaMa-Palvelut Oy

Ihmisten keskellä, kädet savessa

Business Tornion työpäivät eivät olleet koskaan samanlaisia – ja juuri se on tehnyt arjesta merkityksellistä.
–Tämä työ on ollut käytännönläheistä ja ihmiskeskeistä. Olen saanut olla mukana hetkissä, joissa pienet ideat ovat kasvaneet isoiksi teoiksi, Posti kertoo innostuen.

Torniolaiset yrittäjät ovat tehneet vaikutuksen asenteellaan.
–Täällä ei säikähdetä haasteita, vaan lähdetään etsimään ratkaisuja – usein vielä hyvä huumori mukana. On ollut hienoa nähdä, miten yhteinen tekeminen voi aidosti synnyttää kasvua, kehitystä ja innostusta.

Hannaleena ei ole jäänyt pyörimään vain paikallisiin ympyröihin, vaan on rakentanut aktiivisesti siltoja myös Lapin, koko Suomen ja Pohjois-Ruotsin suuntaan.
–Raja ei ole täällä este, vaan mahdollisuus. Yhteistyö erityisesti Business Finlandin kautta on vienyt meitä jopa Euroopan tasolle, hän hehkuttaa.

Hannaleena on aidosti kiinnostunut Lapin menestyksestä ja kasvusta. Hänen katsantokantansa asioihin on positiivinen ja ratkaisukeskeinen. Hän on aina lähestynyt kauppakamaria uusilla ideoilla ja luonut omalla persoonallaan yhteistoimintaa koko Lapin yritysten välille.


Kun me olemme lähestyneet Hannaleenaa yhteistyötoiveiden tiimoilta – vastaus on ollut aina ”Kyllä, laitetaan homma toimimaan!” Hannaleenaa kuvaavat sanat ilo, valo ja touhu.

Liisa Ansala
toimitusjohtaja, Lapin kauppakamari

Hannaleena rajat ylittävine verkostoineen pisti vauhtia savolaisyritysten kansainvälistymiseen. Hannaleenan briljantti idea Business Tornion kansainvälistymispalveluiden tuotteistamisesta on tietääkseni ainutlaatuinen koko Suomessa. IC-yrityksistä puolenkymmentä on jo perustanut AB:n Ruotsin puolelle. Palvelun idea sopisi hyvin muidenkin elinkeinoyhtiöiden toimintamalliksi.

 

Hannaleenalle mahtavat tsempit uralle – Pohjois-Savo kiittää ja kumartaa!

Paula Aikio-Tallgren
toimitusjohtaja, Savon Yrittäjät

Uusi rooli, sama nainen ja sydän

Nyt Hannaleena ottaa uuden askeleen urallaan, kun hän siirtyy valtakunnallisen Business Festival -konseptin toimitusjohtajaksi. Kyseessä on koko Suomen kattava B2B-kiertue, joka tuo yrittäjät, asiantuntijat ja sidosryhmät saman pöydän ääreen – ilman turhaa pönötystä.

–Business Festival on matalan kynnyksen tapahtumasarja, jossa kohdataan oikeasti ja tehdään yhdessä. Tämä uusi rooli yhdistää kaiken sen, mitä olen Business Torniossa oppinut – käytännönläheisyyden, verkostojen rakentamisen ja rohkean tekemisen, Posti kuvailee.

Työ vie tulevaisuudessa ympäri Suomen – ja myöhemmin myös kansainvälisiin ympyröihin, mutta koti pysyy Torniossa.
–Sydän ja arki säilyvät täällä. Minä en katoa Torniosta eikä Tornio minusta, vaikka työnantaja ja tehtävät muuttuvat.

Hannaleena on valoisa, rohkea ja idearikas nainen. Häneen on helppo tutustua. Hän on hyvin tavoitettavissa ja yhteistyö hänen kanssaan on joustavaa. Toivotan onnea uusiin haasteisiin.

Reeta Matilainen
yrittäjä, Jorenta ky
puheenjohtaja, Tornion Yrittäjät

Jälki jäi – ja jää

Hannaleena puhuu kiitollisuudella ajastaan Business Torniossa. Kehittyminen, kasvu ja työyhteisön tuki nousevat puheessa toistuvasti esiin.
–Olen saanut kasvaa asiantuntijana ja ihmisenä. Business Tornion tiimi on ollut aivan huikea – ilman heitä tämä työ ei olisi ollut yhtä vaikuttavaa eikä läheskään yhtä hauskaa.

Hän haluaa myös kiittää torniolaisia yrittäjiä:
–Te olette tämän työn sydän. Kiitos, että otitte minut vastaan, jaoitte tarinanne ja kutsuitte mukaan arkeen. On ollut etuoikeus saada kulkea rinnallanne.

Ja vaikka titteli vaihtuu ja työpöytä laajenee, Hannaleena Postin viesti on selvä: Ovi on auki, verkostot elävät ja tekeminen jatkuu – yhdessä, uudella tavalla.

Hannaleena tuntui vanhalta ystävältä jo silloin, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Rakastan Hannaleenan intoa, joka tarttuu helposti muihinkin! Hän tekee kyllä täydellä sydämellä kaikkensa yritysten eteen ja todella paljon sellaisia töitä, jotka eivät näy ulospäin eikä niistä saa silloin kiitostakaan. Hannaleenan kanssa työ ei tunnu työltä, vaan unelmien tavoittelulta rakkaan ystävän kanssa. Olen todella iloinen että olen päässyt tutustumaan häneen.

Ella-Noora Kauppinen
toimitusjohtaja, Lapin Yrittäjät